![]() |
|
|
Story |
Keikkojen suhteen 2006 oli jo selkeästi vilkkaampaa kuin vuosiin. Kesällä 2006 ehdotettiin mukana enemmän ja vähemmän jo vuodesta 1981 pyörineelle Nisselle "pikku harrastuksen" ottamista Catsien parista. Toimenkuvana kutakuinkin olisi hyvinkin pitkälti lankojen vetely takavasemmalla sekä kissojen pitäminen liikenteessä sopivan aktiivisena, sopiiko? häh? ...ja sopihan se! Kaverihan otti "haasteen" vastaan ja siitä pyörät pyörähtivät monessakin mielessä uudelle isommalle vaihteelle. Saatiin mm. kaivettua esiin ja julkaistua Talsti-Recordsin kautta vuosien 1980-1984 arkistoja CD- sekä VINYYLI-muodossa, kun oli joku hieman niinkuin potkimassa persiille! Keikkaa tehtiin 2007 juurikin niin paljon, ettei enempään olisi pystynytkään kykenemään. Kaikilla on kuitenkin "siiviilielämät" ja niiden tuomat velvoitteet, sekä muut harrasteet. Syksyllä 2007 oltiin siinä tilanteessa, että treenikämpällä ja kotioloissakin oltiin väännetty uusia biisejä urakalla ja saatu ne myös valmiiksi, sitten kun vielä studiokin oli juuri sopivasti varattuna kahdeksi weekendiksi, luonnonkauniissa maisemassa Kirkkonummella, niin mikäs sen mukavampaa. Segun (Eduardo Seguvia) toimiessa äänittäjänä saatiin täysin uudenuusi BopCats aineisto äänitettyä, jonka julkaisu tapahtui 30.5.2008 Hyvinkäällä järjestetyissä Trichord-Levyn bileissä. Samassa tilaisuudessa julkimoitiin samaan hikeen kolmen bändin levyt!!! Vuosi 2008 mentiin kevään osalta melkoista haipakkaa, ja niinkuin vuonna 2007, niin juurikaan enempää ei olisikaan kyetty eikä keretty tekemään. Heinäkuussa olevan loman jälkeen alkava syksy tarkoituksella hiljennettiin keikkojen suhteen, mm.Utsin alkava talonrakennusprojekti napsaisi oman osansa ajastamme. Levyrintamalla tapahtui syksyn aikana jotain uutta?? mutta siitä/niistä myöhemmin lisää. Valkeakoskella Eddien Jamboreissa ollaan elokuussa, sekä sitten lokakuussa on meidän oma Rock`n`Roll night taas täällä Hyvinkäällä, tällä kertaa number 5, bändejäkin tulee 5, mm. The Jets ja The Flying Saucers tuolta Britannian maalta, siinä järkkäilyssä Nissellä on jo melkoisesti ollut ja tulee melkoisesti olemaan puuhaa, tietenkin kaikki Catsit siinä myös avustaa tarpeen mukaan, unohtamatta Hakin apuja sekä Rantasipin hyvää asennetta bileitä kohtaan. Marraskuussa tehdään taas Matchboxin kanssa pieni "miniturnee" ja siihen päälle otetaan oikeastaan enää vain joitain erityisen speciaaleja keikkoja, sikälimikäli sellaisia siis putkahtaa eteen. Hyvää, Aurinkoista, Positiivista sekä Rock`n`Rollin täyttämää kesää kaikille > See ya!!! Syys-lokakuun
vaihteessa Catsit olivat taas studiossa, neljässä päivässä tehtiin
miksauskuntoon puhdas instrumental albumi. BopCats soundimaailmassa
mennään selkeästi, mutta tosiaan ilman lauluosuuksia, lisäksi
speciaaliksi tämän tekee vierailijat levyllä. Studiossa kävivät
osallistumassa Honey Aaltonen rummuissa, Sami Häkkinen bassossa, Juho
Hurskainen saxofonissa, PeteL pianossa sekä Segu Seguvia äänityksen
lisäksi vetäisi vielä pedal steelit yhteen biisiin. Levyn julkaisua on
alustavasti ajoitettu helmikuulle 2009, julkaisijana Jupiter Stroll
Records.
|